Kasvatusfilosofiani on että tuoen lapsen kasvua häneksi itsekseen enkä pyri kasvattamaan lapsesta sellaista aikuista joka haluaisin olla tai joka toisintaa minun mielenkiinnonkohteita tai saavuttamattomia unelmiani.
Esikoisen kohdalla piti käydä itseni kanssa taistelu barbienukeista ja vaaleanpunaisesta hötöstä ja naismalleista mutta se oli lopulta paljon helpompi kuin tämän pienimmän kiinnostus aseisiin, sodankäyntiin ja natseihin.
No, omille ajatuksilleen on oltava uskollinen, ja minun tehtäväni on siis mahdollistaa hänelle oppiminen näidenkin suhteen ja ehkä suunnatta sitä - eikä vain antaa saada ryöppyä valtamedian ja mielikuvituksen saralta. Olemme siis käyneet museoissa ja näyttelyissä, en askartele tai osta aseita mutta hän voi itse valmistaa tai jopa ostaa omilla rahoillaan.
Eilen olimme menossa koulun jälkeen Kuhmoisiin Ase- ja varustelumuseoon. Retki oli oikein hauska: olin ottanut mukaan muutamia geokätköjä - etsimme ne ja teimme matkaa matkan itsensä vuoksi, ei kiireellä. Kohde oli kuitenkin selvillä ja prinzi kovin odotti sitä. Suuri oli harmitus kun museo oli kiinni eikä puhelimeen vastattu. Kävelin sitten viereselle taksiasemalle pienelle haastattelulle ja sieltä saatiinkin museonpitäjä kiinni. Yrittäjä oli ja muissa töissään - silti harmittaa vietävästi kun lähes sadankilometrin ajomatka suuntaansa eikä tarjolla ole kuin voivoi.
Pikkuisen mielen takaisin saamiseen meni hetki, mutta muutama kiva kätkö napattiin vielä matkalla. Kovasi hän odotti uimaan pääsyä kun pääsisimme perille, mutta olikin liian vaikeaa mennä toisen aikuisen kanssa uimaan, minun oli jäätävä keittämään iltapuuro. Uni tuli lapselle satumaisen nopeasti -ainakin hetkeksi. Yö olikin hiukan levoton ja aamukin takelteleva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti